Täällä mä oon niin kauan kun viimeisen kerran kaadun.

Mua ihan oikeesti pelottaa. Mun mielialat vaihtelee liian useesti, mut nyt mua ahdistaa. Mä en pysty ajattelemaan mitään järkevästi, koska mua pelottaa ja ahdistaa niin paljon.
Muutokset pelottaa mua, mut mä en oo tyytyväinen tähänkään hetkeen. Mä oon umpikujassa ja mä en pääse pois.
Mä pelkään et mä en oo riittävän hyvä, täl hetkel mä en vaan pysty parempaan. Mä yritän liikaa siks mä en onnistu. Mä toivon niin paljon et mä voisin olla hetken täysin oma itteni, ja tehä just niinku mä haluan. Mä haluisin vaan pystyä kertoon kaiken täl hetkellä, kaiken mitä mä mietin ja mitä mä tunnen.
Mä menetän kohta jonkun mun elämästä, jos mä jatkan samalla tavalla. se ajatus tuntuu pahalta. Mä en halua et kehenkään sattuu, mut mun omalla käytöksellä mä satutan itteeni jatkuvasti.
Tää vaan tuntuu niin hirveeltä, kun sä haluisit et asiat ois eritavalla kuin nyt, mut sä et voi tehä mitään asian korjaamiseks koska sua pelottaa että teet väärin.

Mä oon pettynyt itteeni, mä tekisin mitä vaan et kaikki olis taas hyvin, mut ei. Mä en tiiä miten mä korjaan tän, tiiän vaan et näin kaiken ei kuulu loppua. Tää on vaan mulle niin vaikeeta.
 Ihan sama mitä mä tuun sit tekemäänki, mä toivon et ees joku pitää mut kasas, et joku tukee mua. Kukaan ei pärjää tääl yksin.

Tää tuntuu ihan unelta, musta tuntuu et mun elämältä lähti tyyliin pohja alta, mulle tuli semmonen tosi epäaito ja ahdistunu olo.
Mä en tiiä pitäskö mun uskoa kaikki mitä mulle sanottiin vai onks se totta ollenkaan? Jotenkin tosi vaikee kuvitella et kaikki ois oikeesti totta, jos on niin hyvä vaan.
Jos ei niin mä en tiiä mitä mä teen.