tiistai 23. kesäkuuta 2015

"Rikkinäisestä voi tulla ehjä.."



Ennen meitä oli kolme; sinä, minä ja rakkaus. Vieläkin meitä on kolme; suru, kyynel ja kaipuu. 


Rakkaan ponin synttärit oli 10. päivä tätä kuuta.
Tänä vuonna mä en päässyt kattomaan sitä ees sen synttäripäivänä. Mä en ees tiedä mitä sille kuuluu, kun ei oo ketään kuka kertois. Mä toivon, että mun rakkaalla on kaikki hyvin, että se on kaikin puolin terve
24 vuotta sitten maailmaan syntyi maailman parhain hevonen. Ja se on onneksi tässä maailmassa vieläkin, ainakin toistaiseksi.
Tosin 10.päivä marraskuuta, tasan viisi kuukautta sen synttäreiden jälkeen, oli mun elämäni kauhein päivä. Tein sen päätöksen, mitä en enää ikinä tekisi. Luovuin rakkaimmastani. Elämäni hevosesta.
Ei muut tiiä kuinka tärkeä se oli mulle. En mä muille sitä näyttänyt. En mä muitten eessä itkenyt ja miettinyt mitä mun pitäis tehä. En, en todellakaan. Vaan mä tiiän sen, ei muut ees ymmärtäis.
Se oli mun elämäni parasta aikaa. Kaipaan sitä ihan ällyttömästi. Maastolenkkejä ihan kahdestaan. Pellolla rallitteluja. Mein ekoja yhteisiä esteitä pellolla. Sitä kaikkea. Kokonaisuutena.
Mut onko siinä järkeä, toivoa jotain mahdotonta? Jotain mikä ei ikinä toteudu ja joudut kuitenkin pettymään. Niin, eihän siinä ole järkeä.

Rikkinäisestä voi tulla ehjä, ei entisensä, mutta uudella tavalla kokonainen.

Sut vietiin luotani, sydäntäni kirveli.
Lupasin vain, etten koskaan unohda sinua.
vaikka on kulunut jo kauan, itken silti useina iltoina muistellen sinua.
Tulen vielä luoksesi, jonakin päivänä vielä me olemme yhdessä.
Lupaan sen.



11 kommenttia: