Miten vaikea oli nauttia, kun tiesi sen loppuvan

 Multa on viety jo paljon kaikkea. Mutta multa tullaan viemään varmasti vielä paljon lisää.

Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa,

on joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa.

Tuossa pienessä hetkessä kaikki oli hyvin.

Viimeiset hymyt. Murheet unohdettuna hetkeksi.

Kaikki oli hyvin, rauhaisaa, vaikka ei ollutkaan.

Sisällä mylvi myrsky.

Miten vaikea oli nauttia, kun tiesi sen loppuvan.

Olevan lähes viimeisessä pisteessään.

Sitä yritti painaa kaiken tarkasti mieleensä.

Unohtaminen pelottaa, rakkaus kuitenkin säilyy.

Pieni pala siitä on upotettu näihin kuviin.

Viimeisiin kuviin.

Jäähyväisenä.

Kirjoitan nyt elämäni hevoset-postausta. Tässä kerron teille kuudesta tärkeästä hevosesta. Neljä niistä on entisiä, kaksi nykyisiä.




Ensimmäinen on Hella. Hella oli ensimmäinen hevonen jolla oikeasti ratsastin. Ensimmäisen tunnin jälkeen menin Hellalla melkein jokaisen tunnin. Se oli iso, oikeasti iso verrattuna silloin minun kokooni.. Hella oli melkein 170cm korkea ja minä alle 160cm.. :D valitettavasti Hella myytiin pois tallin lopetettua.. Hellasta jouduin luopumaan 3.1.2014

Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua..

Seuraavana tulee Sara. Saran oikea nimi on charodeyka. Se hevonen on opettanut paljon.

        Hyvästelin sen silloin 6.4.2014 luulin että en näe sitä enää.. Melkein vuosi sen jälkeen tapahtui tapahtui paljon kaikenlaisia muutoksia. Hyviä ja huonoja. Niiden seurauksena unelmani toteutui. Itseasiassa parikin unelmaa. Pääsin melkein vuoden jälkeen takaisin Raijalle. Sinne johon olin pitkään hallunnut palata. Näin Saran. Sekä pääsin hyppäämään. En ollut Laukallakaan päässyt kunnolla hyppäämään.. Tunnilla sanoin heti Raijalle että minä otan Saran. Ja senhän minä sain<3
Sen jälkeen olen mennyt sillä monta tuntia.

Sitten tulee se kaikista rakkain, Timi. Tää opetti mulle kaikista eniten. Tän takia mä kävelin joka päivä 2km tallille. Timi oli paljon enemmän kuin vain liikutushevonen. Jos se olis ollut vaan se liikutushevonen, en olis kävellyt ennen aamuseitsemää tallille tekemään aamutallia. Timi opetti jotain, mitä kukaan muu ei voi opettaa. Se opetti kärsivällisyyttä, sitä miltä tuntuu kun hevonen pelkää oikeesti jotain. Miltä tuntuu tippua, miltä tuntuu kun hevonen oikeasti kuuntelee. Aina ei treenattu ihan tosissaan.
 Ensin me saatiin ratsastaa vain tarhassa. Sitten saatiin mennä pellolla. Saatiin hypätä ja lopussa sain maastoilla. Maastolenkit ihan kahdestaan.Ne oli oikeesti parhaita. Se tuntui melkein omalta. Hoidin sen ja liikutin sen, mä hoidin ja ratsastin sitä niin hyvin kuin osasin, se ei riittänyt. 30.3.2014-13.11.2014

Sitten tulee Filly&Naksu. Niistä ei mitään ihmeellistä kerrottavaa ole. tärkeitä hevosia molemmat :') Paljon on opettanut ja paljon tulee opettamaankin. 

Näistä mä en ihan helposti luovu. Mä en halua menettää tätä vielä. 24.11.2014->

Kapral ''Kapu''. Tunsin sen niin lyhyen ajan. Ei sitä voi edes ymmärtää. Se oli niin lyhyt aika. Silti, siinä oli sitä jotain. Ei ehkä se helpoin hoitohevonen, mutta silti niin ihana. Se puri, potki, kuopi ja jyräsi. Miksi aloin hoitamaan tuota? Miksi valitsin juuri tuon yli kahdestakymmenestä muusta? Vastaus on helppo, koska en tuntenut sitä.

Jos olisin tuntenut sen, en varmasti olisi valinnut juuri sitä. En luovuttanut, vaikka olisin kyllä voinut. Kiitän kavereitani, jotka eivät antaneet luovuttaa. Voin sanoa että siinä vaiheessa nousi pala kurkkuun, kun kuulin että se on myyty. Se oli tullut myytäväksi. Minusta se olisi pitänyt kertoa minulle, heti alussa.

Se oli sitten siinä. Enempää en laita, koska enempää ei ole. Toivottavasti tykäsitte!